To 6.3.2014 klo 16.30 Osaaminen näkyväksi

Osaavien insinöörien jäsenilta

Pohjois-Kymen Insinöörien maaliskuisessa jäsenillassa pohdittiin osaamista ja sen tekemistä näkyväksi. Apuna insinöörijoukolla oli TJS-opintokeskuksen asiantuntija Inka Ukkola.

osaaminen1
Inka Ukkola painotti työssä näytetyn osaamisen merkitystä.

 

Vankasta koulutuksesta ja monipuolisesta työkokemuksesta huolimatta työnhakutilanteessa omien taitojen ja vahvuuksien esille tuominen on hankalaa. Illan ensimmäisessä keskustelussa mietittiin, miksi näin on. Esiin nousi melkoinen joukko kysymyksiä. Mistä tietää kiinnittää huomioita oikeisiin asioihin? Kuinka tiivistää olennainen? Entä kumpi on pahempi: omien kykyjen ali- vai yliarviointi?

Työpaikoilla yhteisön jäsenten osaaminen tunnistetaan vaivatta. Oma osaaminen sen sijaan on usein sokeapiste.

– Meidät on monesti opetettu arvioimaan lähinnä itseltä puuttuvaa osaamista, Ukkola sanoo.

Yksi koulutuksen tärkeimpiä tavoitteita onkin saada näkökulma vaihtumaan puuttuvasta osaamisesta työssä näytettyyn osaamiseen.

Tärkeiden työelämätaitojen jäljillä

Osaaminen on kaikkea sitä, mitä tarvitaan, jotta työssään saa aikaan tuloksia. Jatkuvasti muuttuvassa työelämässä ja erityisesti asiantuntijatehtävissä niin sanotut yleiset työelämätaidot ovat yhä keskeisemmässä asemassa.

– Nämä taidot ovat erityisen arvokkaita myös siksi, että ne siirtyvät mukana, vaikka vaihtaisi alaa, Ukkola painottaa.

Töitä hakiessa omaa osaamista on puettava sanoiksi. Väitteet omasta osaamisesta on myös pystyttävä perustelemaan. Ukkolan mukaan tehty työ tekee osaamisen näkyväksi. Siksi osallistujien taitoja kaivettiin esiin pureutumalla omassa työelämässä ratkottuihin ammatillisiin ongelmatilanteisiin.

Tosielämän esimerkeissä ryhmän yhteinen kokemuspohja auttoi tunnistamaan monipuolisesti erilaisia taitoja ja kykyjä. Saman ammattikunnan jäsenten muodostama vertaisryhmä toimi siis työyhteisön tapaan.

Seuraavaksi otettiin käsittelyyn työpaikkailmoitukset. Usein rekrytointi-ilmoituksissa etsitään jonkinlaista Superhessua eli tyyppiä, jota ei oikeasti edes ole olemassa. Kun ryhmäläisten harjoituksessa löydettyä osaamispatteristoa alettiin yhdistää osiin purettuihin työpaikkailmoituksiin, osumia tuli kuitenkin runsaasti.

– Tämän tyyppinen haarukointi on yksi tapa päästä kiinni omista taidoista sekä niistä näytöistä, joilla nuo taidot pystyy todentamaan, Ukkola sanoo.

Laajempi näkökulma osaamiseen

Oma ajankohtainen uramuutos sai Antero Kuikan kiinnostumaan jäsenillasta. Hän lähti kuulemaan uusia näkökulmia ja oli tyytyväinen tilaisuuden antiin.  Koulutuksessa kannustettiin pohtimaan monipuolisemmin omaa tapaa toimia ja tehdä töitä.

osaaminen2

– Meillä insinööreillä on tapana ajatella osaamista tekniseltä kantilta.  Mitattavissa olevat asiat ja ominaisuudet korostuvat.  Illan aikana mietittiin, miten tuoda julki niitä muitakin ominaisuuksia ja vahvuuksia.

Käydyt keskustelut herättivät hänessä paljon ajatuksia. Kuikka totesi, että aiheesta olisi riittänyt asiaa ja opittavaa vaikka koko päiväksi.

 

Scroll to top