Pohjois-Kymen Insinöörit 70 v. 13.5.2017

Liittoyhteisön aktiivinen toimija juhlatunnelmissa

Sopivassa suhteessa 70-vuotiaan arvokkuutta, insinöörimäisyyttä, rentoa yhdessäoloa ja hauskanpitoa. Sitä oli lauantai-ilta Kouvolan Tuulensuojassa, kun juhlittiin Pohjois-Kymen Insinöörien 70-vuotisjuhlaa.

Pohjois-Kymen Insinöörit perustettiin sotien jälkeen huhtikuussa 1947, kun pohjoinen Kymenlaakson alue erkaantui silloisen Tampereen Teknilliset ry:n Kotkan alaosastosta, joka siihen asti oli vastannut koko Kymenlaakson toiminnasta. Nykyään yhdistykseen kuuluu noin 600 jäsentä.

Juhlaillan juontajana ja suvereenina viihdyttäjänä toimi Taikuri Luttinen, tuo 1990-luvulla kasvaneiden insinöörinalkujen arki-idoli television lastenohjelma Pikku Kakkosesta.

Insinöörin logiikka joutui useamman kerran koetukselle Luttisen temppujen edessä. Aivot sanoivat, ettei tuo ole mahdollista, mutta silmät näkivät jotain ihan muuta.

Kaupungin tervehdyksen juhlaan toi Kouvolan tuore kaupunginjohtaja Marita Toikka. Hän kiitti insinöörejä alueen kehitystyöstä vuosikymmenien aikana, mutta muistutti myös tulevaisuuden haasteista.

Kouvolan seudun väestömäärän ennustetaan tulevina vuosikymmeninä pienenevän huomattavasti ja ikärakenteen vanhenevan. Tämä vaikuttaa väistämättä alueen palvelutarjontaan.

Toikka haluaa kuitenkin nähdä niin rakennemuutoksen kuin julkisen palvelun uudistushankkeetkin mahdollisuutena uuden kehittämiselle ja lähialueiden yhteistyön vahvistamiselle. Kehittämistyössä myös insinööreillä on vahva rooli.

Liiton kiitos yhdistykselle

Insinööriliiton varapuheenjohtaja Lasse Laurikainen kiitti Pohjois-Kymen alueen toimijoita vuosikymmenien aikana tehdystä työstä insinöörikunnan eteen. Toiminta on ollut ja on edelleen monipuolista; yhdistys on aktiivinen toimija liittoyhteisössä.

Laurikainen ja Pohjois-Kymen Insinöörien puheenjohtaja Sami Rautomäki luovuttivat Insinööriliiton kultaisen ansiomerkin yhdistyksen pitkäaikaiselle toimijalle Hannu Suojalehdolle ja puolisomitalin Helena Suojalehdolle sekä pronssisen ansiomerkin Kari Niemelle.

Juhlan musiikillisesta puolesta vastasivat Kymi Sinfoniettan jousitrio. Loppuillan rennommasta osuudesta huolehti Tanssiyhtye Headlles.

Teksti ja kuvat: Marjo Nykänen, alueasiamies, Insinööriliitto

 


Hyvä ruoka kohotti tunnelmaa.

Itä- ja Kaakkois-Suomen piirin varapj Panu Pankakari (vas.) onnnitteli juhlivaa yhdistystä.

 

Kymin Sinfonietta jousitrio esiintyi juhlassa.

 

Lasse Laurikainen (toinen vas.) ja Sami Rautomäki (vas.) onnittelivat liiton mitalien saajia.

 

Juhlakansaa viihdytti läpi illan Taikuri Luttinen.

 

Antero Kuikka seuralaisineen viihtyi tanssilattialla.

Scroll to top