Kouvolan Teatteri (Klubi)

Gabriel, tule takaisin Kouvolan Teatterin klubilla. Kaikkiaan 31 henkilöä osallistui yhdistyksen järjestämään teatteritapahtumaan. Näytelmä oli hauska ja mielenkiintoinen, jonka juonenkäänteitä yleisö tarkasti seurasi.

Jääkiekko-ottelu KOOKOO – HERMES

Ennen ottelua KOOKOO:n toiminnanjohtaja Matti Turunen kertoi KOOKOO:n kuulumisia. Turunen valotti myös kotihallin historiaa. Tarjolla oli virvokkeita ja pikkupurtavaa, joista pääsimme nauttimaan myös erätauoilla. Ottelua KOOKOO johti jo 3-1, mutta vastustaja sai tasoitettua pelin tasan 3-3:een. Otteluun pääsivät mukaan kaikki halukkaat. Ilmoitetun 20 paikan lisäksi saatiin vielä lisää lippuja, jolloin osallistujamäärä nousi 28:aan.

Lasketteluilta Mielakassa

Jo perinteiseen Mielakan hiihtokeskuksessa järjestettyyn lasketteluiltaan osallistui 12 PKI:n insinööriä ja heidän seuralaistaan. Ilmoittautuneita oli kyllä toinen mokoma lisää, mutta olisiko kylmähkö tuuli talvisella pakkasella lisättynä aiheuttanut runsaan viimehetken peruuttamisaallon?

Yritysvierailu Vierumäen Teollisuus Oy:n sahalle

Saimme 15 insinöörin porukan tutustumaan Vierumäen Teollisuus oy:n toimintaan. Katsoimme kahvitarjoilun lomassa esittelyvideon ja sen jälkeen henkilöstöpäällikkö Rauno Matikainen kertoi lisää yrityksen laajasta ja monipuolisesta toiminnasta. Tämän jälkeen kävimme katsomassa sahausta ja lautojen käsittelyä isommalla sahalinjalla ja liimapalkkien valmistusta liimapuutehtaalla. kuvia

Jäsenilta Akava-talolla

Perinteinen jäsenilta pidettiin keskustellen, pientä iltapalaa nauttien ja hieman pelaillen yhdentoista jäsenen kesken. Perinteisten osanottajien lisäksi toivoisimme laajempaakin osanottoa ko. tapahtumaan. Kiitokset osallistujille hyvästä illasta.

Tutustuminen Karhulan teollisuuspuistoon

Kahdeksantoista insinööriä tutustui teollisuuspuistossa toimiviin yrityksiin. Ahlström Karhulan Palvelut Oy:stä ei moni etukäteen tiennyt paljoakaan, mutta yrityksen esittely paljasti sen erittäin laajan toiminnan. Pyydettiinpä vierailevia insinöörejä jopa yrittäjiksi teollisuuspuistoon ja luvattiin kaikki apu yrityksen käynnistämiseen.

Yritysvierailu Kouvolan Sanomiin

Yhdeksän insinööriä oli kuuntelemassa kun levikkipäällikkö Harri Koskinen kertoi tarjoilun lomassa lehden nykytilasta ja kehitysnäkymistä. Uutispäällikkö Hannu Maunuksela selvitti toimituksen osuutta lehden teossa, varsinkin lehden teon tekniikkaa ja tietokoneen aikaansaamaa mullistusta siinä. Vierailu toimituksessa näytti konkreettisesti toimittajan työnkuvan. Saimmepa sisäpiirin tietoa seuraavan aamun lehdestäkin. Tuotantopäällikkö Vesa Rossi perehdytti vieraat Lehtikannan puolella varsinaiseen painotyöhön painolevyjen teosta...

Tallinnan matka

Perinteiselle Tallinnan risteilylle 23. - 24.4.2004 osallistui 25 henkilöä (18 jäsentä ja 7 seuralaista). Matka sujui mukavasti, niinkuin aina ennenkin. Viro oli vielä viikon EU:n ulopuolinen maa, joten tuliaisten tuomisesta selvittiin vielä kohtuullisen vaivattomasti.

Scroll to top