Bussi oli puolillaan insinöörejä ja seuralaisia, kun suuntasimme kohti Lappeenrantaa. Mukana oli väkeä Pohjois-Kymen Insinöörien lisäksi myös muista alueen paikallisyhdistyksistä. Kaikki poimittiin matkan varrelta sovituilta pysäkeiltä aikataulussa, ja kun koko seurue oli kyydissä, saatiin matkaeväätkin jakoon.
Lappeenrannan kesäteatterilla kuultiin perinteiseen tapaan ensin järjestävän yhdistyksen, Tietoalan, terveiset. Sen jälkeen päästiin nauttimaan Aurinkokuningatar-kesäkomediasta. Näytelmä tarjosi vauhdikasta farssia, hyviä laulajia ja paljon musiikkia, muun muassa Westerisen kappaleita. Myös viimevuotiseen esitykseen löytyi yllättävän paljon yhtymäkohtia.
Näytöksen jälkeen bussi suuntasi perinteiseen tapaan Lappeenrannan satamatorille. Halukkaat pääsivät vielä nauttimaan paikallisista herkuista, kuten vedystä ja atomista, ennen kotimatkaa.
